Peräaukon kirurgisia sairauksia

Jokaisella on joskus oireita peräaukossa. Valitettavasti lääkäriin hakeutumista yleensä lykätään ja koetetaan itsehoitoa. Kun vaivan vuoksi lopulta hakeudutaan lääkäriin, kertovat potilaat että vika on ”peräpukamat”

Pukamakudos on kuitenkin normaalia peräaukon rakennetta ja oireet voivat johtua monista eri syistä. Muu syy voi olla haavauma, mustelma tai limakalvon ulosluistaminen. Fisteli eli kanava peräsuolesta iholle on mahdollista ja myös kasvaimet. Mahdollisuuksien mukaan olisi hyvä käydä näyttämässä vaivaa gastrokirurgille.

Peräaukon haava eli fissura ani

Yleisin syy on joko kova vatsa tai sairastettu ripulitauti. Peräaukon limakalvo repeää joko takaa tai edestä eikä parane parissa vuorokaudessa kuten normaalisti. Tämä aiheuttaa peräaukon tahdosta riippumattomassa sisemmässä sulkijalihaksessa kouristuksen, joka ylläpitää haavaa verenkierron heikentyessä puristuksesta johtuen.

Tyypillinen oire on ulostamiskipu ja yleensä myös verenvuoto. Verta voi myös vuotaa vaatteisiin. Pidempiaikainen kipu johtuu yleensä lihaksen krampista. Myös kutina on tavallista.

Hoitamattomana haava voi johtaa pysyvään arvenmuodostukseen jonka myötä peräaukon tiiviys kärsii ja alkaa esiintyä limavuotoa.

Hoito perustuu vain kramppaavan lihaksen rentouttamiseen, tätä varten on olemassa kaksi reseptillä saatavaa lääkeainetta joita voidellaan peräaukolle. Peräaukon sisälle voidetta ei tarvitse laittaa. Jos voidehoito ei tuota tulosta, yleensä yritetään hoitaa 4-6 viikkoa, on harkittava leikkausta. Naisilla em. lihaksen katkaisu, miehillä voi vaihtoehtona käyttää myös lihaksen venyttämistä nukutuksessa. Lihaksen katkaisun jälkeen alle 10 prosentilla esiintyy joissain tilanteissa ilmankarkailua, joka on kuitenkin hyvin lyhytaikaista ja huomaamatonta.

Peräaukon mustelma eli hematoma perianale

Yhtäkkiä peräaukolle ilmestyvä, yleensä sinertävä, kipeä pullistuma, on limakalvon alainen verenvuoto joka peräaukon lihaksen kireydestä johtuen jää kireäksi pallukaksi. Vaivaa luullaan ja hoidetaan yleisesti pukamana. Lääkehoidosta (voiteet, peräpuikot) ei ole mitään hyötyä, vaan paras hoito on paikallispuudutuksessa tehtävä mustelman avaaminen ja tyhjentäminen mahdollisimman pian. Näin hoidettuna vaiva on ohi parissa päivässä eikä peräaukolle jää kiusallisia venymiä.

Peräaukon kutina eli pruritus ani

Yleisin syy kutinaan on ihon kosteus suolesta huomaamatta valuvan liman vuoksi. Aiheuttaja on peräsuolen limakalvon työntyminen peräaukkokanavaan tai ulos asti. Hoitona käytetään ilmakylpyä, kuivattavaa talkkia ja Ceridal lipogeeliä. Peräaukon voiteista on harvoin hyötyä. Kirurgisena hoitona käytetään kumilenkkihoitoa (hirttämistä).

Pukamaoireet

Pukamakudos on tunnotonta eikä siten aiheuta kipua muulloin kuin joutuessaan puristukseen. Tyypillisin oire on ulostamiseen liittyvä verenvuoto, joka onneksi harvoin on runsasta. Pukamakudoksen ulostyöntyminen on myös yleistä. Hoitona käytetään kumilenkkihoitoa (hirtto), vaikeimmissa tapauksissa perinteistä ns. Milligan leikkausta. Lievimpiin tapauksiin voidaan myös käyttää infrapunakuumennusta. Ulostyöntyvät pukamat saattavat jäädä peräaukon ulkopuolelle sulkulihaksen puristamana. Tilaa sanotaan kureutumiseksi. Tämä eroaa peräaukon mustelmasta siinä että yleensä oireita on ollut ennenkin ja pullistuma ei ole kireä ja sininen pallukka. Ensihoitona kylmä haude ja takaisin sisälle työntäminen saattaa tilanteen laukaista, mutta muissa tapauksissa tarvitaan kirurgista hoitoa. Yksittäinen kureutuma voidaan poistaa paikallispuudutuksessa mutta laajempi kureutuma vaatii anestesian. Mitä nopeammin hoitoon pääsee, sitä nopeammin toipuu. Lääkkeistä ei ole apua.

Peräaukon avanne eli fistula ani

Peräaukosta iholle syntyy tulehduksen myötä kanava eli fisteli. Ennakoivana tekijänä on yleensä peräaukon paise jonka parannuttua joskus pitkänkin ajan kuluttua samaan kohtaan tulee märkivä aukko. Sairaus korjataan leikkauksella jossa kanava avataan kokonaisuudessaan ja jätetään kasvamaan pohjalta käsin kiinni.

Peräsuolen limakalvon ulosluistaminen eli prolapsi

Tämä vaiva sekoitetaan yleensä pukamaoireisiin. Prolapsin seurauksena peräsuolen limakalvo on usein pysyvästi ulkona ja aiheuttaa limavuotoa jonka seurauksena on tahrimista ja kutinaa. Ääritapauksissa koko suolen pää voi tulla ulos. Tämä voi johtaa hoitamattomana pidätyskyvyn heikentymiseen. Hoitona voi koettaa kumilenkkihoitoa, paras menetelmä on kuitenkin limakalvon poisto leikkaamalla (Milligan).

Peräaukon kasvaimet

Pahanlaatuiset kasvaimet ovat onneksi harvinaisia. Hyvänlaatuisia kasvaimia (polyyppeja) löytyy usein, tyypillinen oire on ponnistaessa ulostuleva kovahko pallukka joka saattaa jäädä puristukseen. Lähes aina ne ovat poistettavissa paikallispuudutuksessa.

Peräaukon vaivoja kärsitään turhaan. Itsehoito ei välttämättä onnistu ja jos oireet jatkuvat useita vuorokausia on syytä käydä näyttämässä alan lääkärille. Katsomatta ei peräaukon vaivoja saa hoitaa. Hankalastakin oireesta voi päästä eroon yhdellä käynnillä.
Verenvuoto ilman muita oireita on aina varmistettava tähystämällä, kyseessä voi olla limakalvon tulehdus tai kasvain.